Victoria Milan-nettideittisivuston vappukysely paljastaa, ettei vappu ole salarakkaiden aikaa. Yli puolet (55,7%) kyselyyn vastanneista viettää vappua puolisonsa kanssa, ja 32,5% kavereidensa kanssa. Vain 11,8% heistä aikoo viettää laatuaikaa salarakkaansa seurasta nauttien. 23,7% vastanneista kuitenkin myöntää joskus pettäneensä puolisoaan vapun aikana, ja 87,3% uskoo vappujuhlien olevan erityisen otollista aikaa rakastajan löytymiseen. 67,3% vastaajista uskoo alkoholin käytön edesauttavan salarakkaan löytymistä.
Victoria Milan kysyi käyttäjiltään, onko heillä joskus ollut vappuromanssi, josta eivät ole uskaltaneet kertoa puolisolleen. 27,8% vastasi kyllä. Valtaosa vastanneista, 71,8%, voisi myös kuvitella viettävänsä vappua kouluaikaisen ihastuksen kanssa.
Todennäköisimmin vappuheilan uskotaan löytyvän nimenomaan internetistä deittisivustolta (32,8%). Vappujuhlista lähtisi deittiä etsimään 28,0%, kun taas 22,0% luottaisi perinteiseen yökerhoon. 30,4% vastanneista kokisi jännittävänä sopia sokkotreffit naamioituneen henkilön kanssa, jonka henkilöllisyydestä ei olisi tietoa.
Millä pukeutumistyylillä saadaan vastapuoli syttymään? Victoria Milanin käyttäjät kertovat: vappuasulla iskettäisi vain 18,8%, juhla-asuilla hurmataan 36,8%, mutta lähes puolet, 44,4%, syttyvät liekkeihin siitä, että vaatteet otetaan kokonaan pois päältä.
Salarakkaansa kanssa 36,3% nauttisi mieluiten kokonaisen vappubrunssin pitkän kaavan kautta, vain 14,9% veisi salarakkaan ainoastaan drinkille. 48,8% luottaisi eroottisten jälkiruokien nautiskeluun intiimisti.
Victoria Milanin käyttäjät saivat valita kuka suomalaisjulkkiksista olisi heille mieluisin salarakas vappuna. Äänet jakautuivat seuraavasti:
Pia Pakarinen 13,8%
Satu Tuomisto 30,8%
Viivi Avellan 25,1%
Oskari Katajisto 19,4%
Nipa Neuman 4,0%
Marco Bjuström 6,9%